Rockville

Kadotettu Rockville 

Albumi - Tessu, maailman viisain koira


Kuuntele välähdyksiä
albumilta

Laulu raikaa 
Kuka valon jätti? 
Kevät saapuu 
Omena puusta 
Teeren pesä 
Puhelimessa 

Albumi - Taivaanraapija
(ilm. keväällä 2009)


Kuuntele välähdyksiä
albumilta

Taivaanraapija 

Presidentti 
Hurjan Steenin balladi 
Aino 
Sylvia 

Näytteitä 1. levyltä:
Rakkaus on kuollut 
Tyttö ja sotilas tanssii 

Näytteet muodossa:
mp3 | WMA | 128kpbs
...............................................................


Palaute ja yhteys:

varjo.sade @
karipyrhonen.com

(lisää @-merkki)

050 - 343 5495
...............................................................


Karin kirjoituksia MTV3:n sivuilla:

Vapaa ajattelija






Karin päiväkirja

29.9. 2011

Rakas vuosikirja....  "Syksy riisuu puut ja sinut /talvi pukee rakkauden lämpöpukuun" - Hector. Äijä lähtee taas rundille. Olen menossa tekemään pientä dokkaria  hänen Aika matka-rundiltaan MTV3:lle.

Joopas joo, arvatkaas miksi tähän NYT  kirjoitan. Siksi että testaan, toimiiko näiden sivujen päivitys. Mietin miten sivuja uudistaisi, ja olen just lähettämässä s-postia sivujeni tekijälle. Viimeksi olen ollut häneen yhteydessä viime keväänä, saas nähdä löydänkö enää miestä, joka duunaa pelifirmassa (ja töitä riittää!).

Se Tessu-levy ilmestyi. Lisää muistelmissani. Aika hyvin on myynyt, myönnetään, siis näin suoramyyntinä himasta. Kaupoista en tiedä, kun tukkuri ei sitä markkinoi. Eipä taida Stockmannin setä mennä Tessua kyselemään kauppaansa.  Jos ei ole työntöä, ei ole vetoakaan. Ja ESEK kiitti taas minua ja Robi de Godzinskya, jotka levyn kasaan uurastimme, tukipäätöksellä:  0 euroa!  On se ihan v-tun hieno kulttuurin tukija se Esek. Jakavat lautakunnassa rahat toisilleen ja isoille levy-yhtiöille.

No Tessusta on tykätty, se lämmittää.

Kesä meni Rockvillea kääntäessä ja lastenlauluja nuotittaessa. Projektia riittää. Kiitos Jalle Niemelälle. Jallen sitkeys Rockvillen äärellä on uhmakasta ja ihailtavaa.

Lastenlauluista lisää, jos oma musikaalihankkeeni pääsee viimein framille. Pitäisikö hakea Esekistä tukea. Siis jotain hyvitysmaksua. Hehe...

Palataan, ehkä ensi vuonna. (Silloin uutta omaa aikuislevyä tekemään, kolmatta jo!).

Ai niin, se piti vielä sanoa, että ootellaan joulua ja sitä F-kustannuksen Joululaulukirjaa, johon lupasivat ottaa Joulunäytelmäni!  Jou jou!


4.10. 2010

Jokseenkin merkittävä päivä minulle. On tosin aivan sattumaa, että kirjoitan juuri nyt (onhan tätä joskus päivitettävä). Eräänä päivänä joka oli 4. lokakuuta, synnyin.

Joulusinkun soittopohjat saatu purkkiin with Heikki Puhakainen, flyygeli, urut, harmooni(!), Rami Korhonen useat kitarat ja Mamba Assefa erilaiset percat. Petri Asiala äänittää ja tuottaa. Enää ei puutu kuin laulut, stemmat, miksaus, masterointi ja  promo copy only-painatus. Niinpä niin.

NEIL YOUNG on julkaissut uuden levyn syyskuun viimeisinä päivinä.  Tämä on tietysti viime aikojen tärkein musiikkiuutinen. Neil Young ei ole koskaan tehnyt mitään väärää! Le Noise vaikuttaa taas erilaisuudessaan hyvin kiinnostavalta.  Le Noise on noin viideskymmenes (50.) hänen sooloalbuminsa. Viiden viime vuoden aikana on ilmestynyt tyystin uusia biisejä sisältävä levy joka vuosi: Prairie wind, Living with war, Chrome dreams II, Fork in the road ja Le Noise. Ja samaan aikaan liuta arkistonauhoista koottuja menneisyyden merkkipaaluja, mm. soololive ja Crazy Horse-live 70-luvun alusta. Viiden viikon päästä 65 vuotta täyttävä Young julkaisee levyjä kuin viimeistä päivää. Paljon sairastanut ja elämässään kärsinyt mies on tietääkseni nyt ihan hyvässä kunnossa. Olen nähnyt hänet keikalla kolme kertaa, ja viimeinen Hartwall Areenan veto elokuussa 2008 oli aivan käsittämätön. Miten joku voi soittaa sellaisilla kitarasaundeilla akustiikaltaan niin surkeassa hallissa. Ylivoimaa! Kuin viimeistä päivää... Toivottavasti sitä ei tule, mielellään kuuntelisin vanhuksena vaikka 100-vuotiasta Youngia. Forever Young!

Tom Petty on sentään viisi vuotta Niiloa nuorempi. Harmittaa että hänen & Heartbreakersin kesällä alkanut rundi kattaa vain Yhdysvallat. Olen treenaillut Kotkan keikkaa varten muutaman coverin sekä Youngilta että Pettylta. Olen kelannut taas kerran läpi Pettyn &Heartbreakersin vanhat levyt 80-luvun alusta: Damn the torpedos, Heart promises ja Long after dark. Ajoittaisista kasarisaundeista ja -sovituksista huolimatta loistavia biisejä ja loistavaa yhteissoittoa. Pojaltani 2006 joululahjaksi saamani Runnin´ down a dream on miltei paras näkemäni live-dvd (jos yhtä voi ikinä nimetä).  Voi taivas mitä yhdessä soittamisen iloa! Kukaan ei briljeeraa, mutta kaikki toimii. No rumpalia lukuunottamatta äijät ovat soittaneet yhdessä 1970-luvun lopusta. On se sitten niin helppoa.  Bändin uusin albumi Mojo on vielä hankkimatta. Jos rock voi olla elämää suurempi elämys, niin Neil Young ja Tom Petty ovat Jumalan lahja. Amen!  - ja tällä erää täältä tähän.

t. KARI


19.8. 2010

Joulusinkku uuniin! Eilen (18.8.) kokoonnuimme Asialan Petrin uudella (hienolla!) studiolla, Sahaajankatu 7 Hertsikka Helsinki. Vanha jengi kasassa -  ei oltu tavattu yhdessä sitten viime marraskuun mahtavan Kanneltalon keikan. Vaikka tuossa alla kerronkin, että tänä vuonna elän enemmänkin hiljaiseloa tuotantopuolella, niin tietysti jotain uutta pitää saada joka vuosi ulos. Olkoon se nyt joululaulu. Arrasimme uutta biisiäni, jolla ei ole vielä nimeä. Olisikohan "Joululaulu" hyvä nimi joululaululle?  Syyskuussa äänitetään - ja joukkoon liittyy jokunen uusikin soittaja.

Vanhoja biisejäni voi toivoa Ylen radio Suomesta sähköpostilla:

levy.toive@yle.fi

Tänne toivebiisin + artistin nimi, toivojan nimi (nimimerkki/kutsumanimikin riittää) sekä ehkä joku perustelukin, miksi biisiä toivoo.

21.7. 2010:

Niinpä niin, lumet tosiaan sulivat. Talvi oli paras aikoihin, se onkin nyt hyvä tänne kirjata ennen kuin kesä ehtii karata.

Teoston listat putosivat kesäkuussa postiluukusta, olivat vaihteeksi mukavaa luettavaa. Taivaanraapijan biisejä soitettu radiossa vuonna 2009 liki 400 kertaa. Ylivoimaisesti eniten on soinut nimibiisi, sitten Sylvia ja Maailman kaunein tyttö. Voin olla tyytyväinen siihen, että kakkosalbumilta kolme biisiä saa runsasta radiosoittoa. Ja mikä parasta:  biisit ovat jääneet henkiin, ystävällisiä viestejä on kaikunut kavereilta, että ne soivat edelleen. Kuriositeettina: jopa Harri Kerkon hienosti sovittama Maailma kohdalleen, dur. 7,48(!) on soitettu kerran.

Takana on näillä mittareilla toiseksi paras vuosi sitten vuoden 2005, jolloin ekan levyn Rakkaus on kuollut? ja Tyttö ja sotilas tanssii breikkasivat. Ainakin jaksaa jatkaa tätä yksinäistä biisien kynäilyä...

Päätin jo alkuvuodesta että tänä vuonna on pakko ottaa vähän rauhallisemmin. Kun v. 2003 lopulla aloimme Edu Kettusen kanssa työstää ekaa levyä, siitä alkoi liki kuuden vuoden putki, jolloin musaprojektit pyörivät päässäni melkein päivittäin. Toista levyä ryhdyttiin tekemään v. 2006 Petri Asialan liidauksessa heti pian ekan ilmestymisen jälkeen. Kun toimittajan päivätyöni ohella pyöritän näitä yhden miehen firmalle ison puoleisia projekteja, täytyy hetkeksi hellittää ja ja miettiä ihan muita asioita. Vaikka sellaisia kuin vanhan mummonmökin maalaaminen.

 Muuten kesä on mennyt kulttuurijournalismia askarrellen. Viime viikko Kaustinen Folk Festivalilla, joka on tunnelmaltaan ehkä Suomen paras festivaali (talousvaikeuksistaan huolimatta). Nyt vielä Pori Jazziin kysymään, mihin uusi taiteellinen johto festaria vie.

Sitten alkaa kesäloma, siis onneksi vasta edessä - perjantaina 23.7. No, lomalla kyllä tehdään taas musaa, mm. lastenlevyä - sekä treenataan bändin kanssa Haminassa. Ei paineita, ei..., paitsi että sen lastenlevyn pitäisi olla valmis ensi vuoden alkupuolella. Oto-hommana ottaa aikansa.

Muutamakin kaveri on pyytänyt minua Facebookiin. Olen ystävällisesti sanonut ei. Yksinkertaisesti siitä syystä, että olen hyvin huono istumaan koneen ääressä ja kirjoittamaan tai päivittämään tai runoilemaan yhtään mitään aiheesta "että mitäs nyt tuli tehtyä viime aikoina ja sen sellaista". Kirjoitan mieluusti vasta sitten, kun on jotain mielestänin tärkeää asiaa. (Siksi en  saa pysymään tuota Maikkarin blogi-palstaanikaan liikkeessä). Myönnän että Facebook olisi hyvä yhteydenpitokanava musan tekijälle. Mutta ei vaan millään jaksa..., ei. Ja olenhan minä aivan surkea markkinoija, tunnustan! Mutta näinkin ellää...

Että  joku kaveri saisi kyllä sinne palstoilleen kirjoittaa, että:

SEURAAVA KEIKKAKIN ON TULOSSA:  Perjantaina 8.10. PUB JAAKKO, KIRKKOKATU 12, KOTKA. Bändissä "hulluina hevosina" Hapa Tyni, kitara, Mara Laamanen basso ja Jakke Junkkari rummut.

KUVA-ALBUMI-sivulta saa vilkaista kevään suurimman saavutuksen, Ruokankaan Samin kanssa haastattelimme toukokuussa lapsuuden sankariani. 70-vuotias (!) glamrock-tähti kävi keikalle Hesassa, siis hän joka teki 70-luvulla biisit Roll away the stone, Honaloochie boogie, All the way from Memphis, Saturday gigs,  etc....

Eilen istuin Coronassa Kirkko&Kaupunki-lehden toimittajan haastattelussa aiheena "lauluntekijät ilot ja tuskat ja yksinäisyys..." tai jotain sinne päin. Juttu ilmestyy lähiaikoina.

Ja sain myös alkukesästä hauskan pikkuduunin "historian" kirjoittajana. Kun keväällä kirjoitin muistoja Larry Normanista, nyt pyydettiin kirjoittamaan Helsingin Uuden ylioppilastalon historiikkiin bailumuistoja. Niitähän riitti (kun jotain muistinkin). Kävin läpi arvokkaat elämänvaiheeni opiskelijana pitkin 1980-lukua aina 1990 luvun alkuvuosiin. All those wasted years tanssiorkesteri Sinisen Huvimajan jäsenenä, eli ne lukuisat keikat kaiken sortin opiskelijabileissä. Kirja ilmestyy syksyllä, Uuden Yo-talon 100v.juhlat marraskuussa.

No nyt kirjoitin jo enemmän kuin sisäinen lääkärini määrää -  että ei sit muuta ku hyvii helteit ja sitä joulupiisiikin pitäis miettiä... Palataan vaikka sitten, kun kauneimman vuodenajan lehdet laskeutuvat selailtaviksi.

t. KARI

-------------------------------------------------------------------------------------

18.4. 2010

LUMET SULAVAT!

Heh heh, talvikin mennä jo ehti/kohta kukkii lehti....

En viitsi enempää päivitellä sitä, etten ole näitä sivuja talven aikana päivitellyt. Hiljaista lumenluontia, hiihtelyä ja normaalia työntekoa journalismin perässä viime kuukaudet.

Uusia biisejä olen kirjoitellut toki. Runoilija-toimittajakollega Asko Lehtosen teos Tuuli vei kuistilta hatun on innostanut säveltämään. Siis toisen tekstejä! Mielenkiintoinen kokemus. Nyt jo tiedän, että seuraavalle levylle jokunen näistä biiseistä päätyy (jos Asko luvan antaa).

Lastenlevyn rahoitus nytkähti sen verran eteenpäin, että motivaatio sen tekemiseen säilyy - ja projekti jatkuu. Olen myös kirjoittanut muutaman liuskan kirjaan, jota eräs amerikkalainen herra kokoaa, aiheena Larry Norman (1947 - 2008). Sain viime syksynä yllättävän sähköpostin, jossa tekstiä pyydettiin. Jostain tämä jeppe oli saanut tietää, että olen fani ja että tapasi Normanin aikoinaan parikin kertaa.

Näillä mennään, kohti kesää - ja futiksen MM-kisoja. Ai niin, se joululaulukin pitäisi purkittaa, jouluunhan ei ole enää kuin 8 kuukautta ja 1 viikko.

-T. Kari.

-----------------------------------


Ma 9.11. 2009

Hieno keikka Kanneltalossa torstaina. Kaikki meni olosuhteisiin nähden (sikaflunssa kansan pelkona ja vielä lumisade just saman iltana) hyvin - samoin kuin seuraavan illan kekkerit "perhepiirissä".
Kirjoitan näistä lisää.... Nyt testaan samalla, että web-hotellin siirto futaa, siis tämä päivittäminen, s-postit jne....).


4.11. 2009

Kuukausi kouluttautumislomaa on vierähtänyt, missä...? Olen taistellut studioni tekniikkaongelmien kanssa, nyt tämä Cubase-Presonus -yhdistelmä taas futaa. Ostin pari uuttaa pro-tason mikkiä, laulun ja kitaran äänittämiseen - ja olen jopa saanut muutaman pohjan tehtyä sille lastenlevylle, jota ystäväni Kari Luukkonen odottaa julkaisukuntoon ensi kevääksi.
Sitten toinen ketutuksen aihe on, että nykyisen web-hotellini takia kaikilta operaattoreilta ei pääse kotisivuilleni, ei ainakaan tietääkseni Elislata, joka on työpaikkani Maikkarin verkottaja - ja Maikkarissa kotisivuni eivät aukea. Ongelma on ollut jo pari kuukautta. Web-hotellin vaihto menossa, kerron myöhemmin lisää, en vielä, ettei syty sota asiakkaan ja myyjän välillä.

Huomisen keikan järjestely on vienyt turkasesti voimavaroja. Kahdet treenit bändin kanssa sujuivat, kuten odotinkin, loistavasti - mutta aikaa vievät kaikki muut asiat paitsi musa. Sopimukset Kanneltalon kanssa, lipunmyynnin + frendilippujen hoito, lavakartat ynnä teknisten detaljien järjestelyt (tyyliin "onko nuottitelineitä riittävästi"). Ja sitten me vielä keksimme, kiitos Johannan!, että jonkun biisin voisi värittää fototykityksellä, kun Kanneltalossa nämäkin mainiot faciliteetit ovat. Sitten vaan kuvia kaivamaan järjestelemään. Voipi myös näyttää hyvältä, kun tietysti kuulostaa hyvältä!
Ja tietysti mainonta + markkinointi. Kärsivällistä on tuttavapiiri, ei ole tullut mitään "kuitteja" s-postimarkkinoinnista. Kun hynää ei ole mihinkään oikeaan mainontaan, kaikki digitaalipuskaradiofacebookkaveruussuhteet pitää käyttää.
Nyt näyttää hyvältä, vaikka pitäisikö minun silti antaa viisas neuvo: Älä rupea itse järjestämään tällaisia konsertteja, ellei piirissäsi ole ihmisiä, joilla on aikaa jeesata sen seitsemän sortin kontaktoinnissa.

Joo & juu, muuten tämä loma on tehnyt hyvää, joutenolonkin itselleni sallin. Elokuviin lupasin uppoutua ja se on onnistunut. Listasin että katsoin 6 viikossa 10 leffaa, (dvd sekä teatteri) nyt on tahti hiukan hyytynyt. Mutta jatkan, koska itsensäsivistyslomaa on vielä marraskuun loppuun.
Ja kyllä se siivoaminenkin tekee joskus hyvää, vanhoja kirjoja divariin + uskovaisten kirppareille, mitä suostuvat ottamaan + onhan noita tarpeettomia äänilevyjäkin... Ja kaiken maailman lehtiniput ja leikkeet, joita on uskonut tarvitsevansa. Ja vanhat vaatteet... hoi hoijaa...
 Sotku ja etsiminen häiritsevät mieltä - ja aikaa hukkaantuu, että sillä tavalla se siivoaminen oikeasti on myös mielenterveystyötä.
Mutta aika, se vaan valuu ja kuluu ja pitää pysähtyä vakavasti miettimään, saanko varmasti jotain oikeaa, hyödyllistä ja mainittavaa aikaiseksi tällä työelämäni pisimmällä yhtämittaisella breikillä. 11 viikkoa.
Toivoa on. Tänäänkin sain viimein soitettua Hkin kaupunginteatteriin ja puhuttua yhdestä lasten laulunäytelmästä, joka olisi tuossa koneella sävellettynä + soitettuna, lyrics by Kirsi Kunnas (olen grand old ladyn kanssa puhunut). Olivat teatterissa kiinnostuneita, joten ei muuta kuin heti Kanneltalon jälkeen postipakettia köyttämään. Kaikki verkot veteen, nyt on sen aika. Kohta ei ole enää aikaa...

xxx

Huomaan kyllä että pää on hiukan sekaisin kaikista asioista (ja tietystä tyhjyydestä), joita olen säätänyt lomallani, ettei oikein osaa selkeästi kertoa, miten päivät ovat valuneet. Sitä päiväkirjaa pitäisi pitää, jotta muistaisi tarkemmin, mitä minäkin päivänä on tehnyt. Mutta kun ei ehdi. Tai minä vain olen niin huono istumaan koneen ääreen ja kuluttamaan aikaa tähän kirjoittamiseen. Maikkarin blogini päälläkin on varmaan puoli metriä pölyä, Ruokangas antaa  kohta palstalta potkut, pelkään.

Vaalirahoista ei kiinnostanut horista, politiikan arvovalta on surkeassa jamassa. Matti Vanhanen on henkisenä olentona puistattava hahmo. Keskusta puolueena edustaa omahyväistä taantumusta todella syvältä (ja poikittain), Kokoomus on tullut vallantäyteydessään hulluksi ja Katainen laukkaa toreilla julistamssa porvarillisen kuluttamisen autuutta samaan aikaan,  kun meret lämpiävät ja metaanikaasu purkautuu. En todellakaan halua olla tällaisen poliittisen ilmapiirin kanssa missään tekemisissä.

Kulttuurifestivaalien katastrofeista voisi kyllä tosissaan kirjoittaa. Kaustisen ensi kesä on vaarassa, kirjoitti HS tänään. Tekee mieli huutaa, että ei j-lauta! Velkaa vaan kasattu velan päälle ja sitten tuhotaan hengeltään ehkä Suomen paras festari (Kuhmon ohella). Kulttuurin valtiontuista olisi syytä puhua. Miksei kulttuuriministeriö halua tukea kansanmusiikkia, niin että pysyisi pystyssä. Kaustisen festarit voitaisiin pelastaa, jos olisi poliittista tahtoa. Mutta sitä riittää vain oopperoihin (juu juu, kärjistys).
Toinen riemu on tämän oman kulmakunnan Faces-festivaali. 2. elokuuta olimme keikalla, liksaa ei ole tullut vieläkään, eikä enää edes vastauksia s-posteihin. Hipit hoitaa hommiaan! Peace and love vaan kaikille. Ja palkkio muusikoille tehdystä työstä, kiitos.
 

5. 10. 2009

Kuten joskus olen jo todennut, en osaa kirjoittaa päiväkirjaa - ehkä vuodenaikakirja sopisi mulle parhaiten.
Olen nyt ollut jo kuukauden päivät kouluttautumisvapaalla ja jatkan vielä useamman viikon. Ensimmäinen pitkä irtiotto elämässäni työelämästä. Kiitos vaan mediatalolle, jonka palveluksessa olen - jotta voin kirjoittaa lauluja....
Aika kuluu ja valuu, mutta olen sentään ehtinyt kiertää mualimaa, hiukan menneitä muistellen.
- Tukholmassa Ruotsin radion suomenkielisen toimituksen 40v.-juhlissa. Olin siellä kesätoimittajana 1988 ja 1989. Olipas hauska retki tavata vanhoja tuttuja - sekä myös uusia nuoria toimittajia.
- Tallinnassa piipahdin toimittajakollegojen kanssa. Lausuin siellä julkisesti runon, runoilija Asko Lehtosen runon Kumous. Suosittelen Lehtosen ovelia runoja. Hän on julkaissut Enostonen kustantamana toisen teoksensa Tuuli vei kuistilta hatun. Tunnen Lehtosen. Tunnen siis runoilijan. Meillä on kisa, tilanne on nyt 2-2. Asko on julkaissut 2 runokirjaa, minä kaksi levyä.
- Sunnuntai-iltana 4.10. palasin vaimonin kanssa Lontoosta. Mukana matkassa oli myös Maikkarin rokkikerho Ruokangas-Blomberg-Nieminen. Siis jätkäporukalla - ja vaimoni. Kolmen päivän retki oli täyttä menoa! Huh! En olisi ikinä uskonut että minä hitaassa elämässäni vielä ehdin Hammersmith Apolloon näkemään Ian Hunterin & Mott The Hoople-yhtyeen livenä. 40-years anniversary! No soundit olivat vähän sitä sun tuota, mutta mutta bändi selvisi hyvin hiteistään - juuri niistä joita eniten odotin: Golden age of rock´n roll, Honaloochie boogie, All the way from Memphis, Roll away the stone, Saturday gigs. Vuonna 1939 syntynyt - kyllä 1939! - Hunter notkui notkeammin kuin moni kolmekymppinen. Kiitos!
Suunnitellun futismatsin kanssa meillä kävi Lontoossa kylmät: Westham - Fulham -ottelu oli siirretty lauantailta sunnuntaille. No meni se aika sitten mukavasti myös 2 ja puolen punnan pintin pubissakin;  ja  iltayö progeklubilla (jossa oli myös tankobaari!). Paluulennolla hiukan väsytti, koska Lontooseen ei mennä nukkumaan.

Nyt kun olen parin viikon jahnaamisen jälkeen saanut viimein läppärini firewire-portin korjautettua (luojan kiitos onnistui, ettei mennyt emolevy tai ehkä koko kone uusiksi) sekä ääninkortin taas toimimaan, pitäisi kiireesti aloittaa se lastenlevyn äänittäminen - joka on siis varsinainen kouluttautumisvapaani projekti. Ehkä siis jo huomenna.
Ja sitten pikkuhiljaa kohti Kanneltalon keikan bänditreenejä, joita odotankin innolla; onpahan taas sellainen combo tulossa koolle.

10.8. 2009

Suuren ensi-illan jälkeen jälkipoltteet ovat aina kovat. Tapahtunutta tulee kelattua pitkään - ja mieleen hiipii aina tietty haikeuskin. Iso juttu on tehty, ja nyt pian se siirtyy arkistoihin - ja muistoihin. Kerran täytyy veto käydä vielä katsomassa, ensi lauantaina parin ystävän kanssa, jotka eivät ole Tommya vielä nähneet.
Viikonloppu meni pikku sukulaistyttöä hoitaessa (ikää kokonaista 1 vuotta), joten en ole ehtinyt purkamaan Tommy-fiiliksiä. Lapset aina ensin.
Mutta nyt: Kiitos koko työryhmälle: Jallelle, laulajille, tanssijoille, lavastajille, puvustajille, maskeeraajille, bändille, ääni- ja valoteknikoille, ja ketä teitä onkaan - sekä Reima Jokiselle, joka uskoi Jallen proggikseen. Erityiskiitoksen lausun tässä koreografi Hilppa Lammelle, tanssikohtaukset (hienon puvustuksen kanssa) toimivat kuin..., kuin..., mitä tähän nyt voisi sanoa. Se oli ammattitaitoa, ammattilaisten meininkiä! Olen nähnyt aika monta musikaalia yms. showta - Tommyn toteutus ei häpeä minkään ammattiteatterin rinnalla.
Oli todella kivaa vaan istua katsomossa ja nauttia ison ryhmän tekemisen palosta. Palataan vielä jälkianalyysiin, kunhan tiimi vetää rauhassa shown loppuun. Vielä 4 esitystä jäljellä.Voisi jatkua pidempäänkin, mutta siihen vaikuttavat aina tietyt faktat. Niistä myöhemmin...

5.8. 2009

Yöllä, olen just palannut Tommy-rockoopperan ennakosta, tänään sitten se varsinainen ensi-ilta. Palataan Peacockin tunnelmiin myöhemmin.
Viime sunnuntaina vedimme onnistuneen keikan Faces-festivaalilla Raaseporissa. Kaikki kääntyi aika uskomattomalla tavalla voitoksi. Aamulla herätessä näytti melko surkealta, harmaata - ja pian alkoi vesisade. Kuka viitsii tulla 5-päiväisen festarin melkein viimeiselle keikalle sunnuntaina vesisateessa? Rantalava Mustionjoen kupeessa on kyllä hieno paikka soittaa - ja viettää vaikka piknikiä, jos maa olisi kuiva.
Mutta pikkuhiljaa alkoi kirkastua, ja valehtelematta - n. 5 min. ennen keikkamme alkua viimeisetkin pisarat lakkasivat tippumasta ja aurinko alkoi paistaa. Väkeä virtasi joenrantaan mukavasti ja jätkät soittivat hienosti! Hiukan nauratti myös se, että alunperin meidän piti vetää keikkamme jo 12.15, mutta toisen bändin järjestelyjen takia vetomme siirtyi 2 tunnilla. Jos alkuperäinen aikataulu olisi toteutunut, olisimme soittaneet miltei kaatosateessa.
Yleisöä oli pienellä joen rajaamalla kentällä mun fiiliksille aivan riittävästi, osa pääsi istumaan rantalavan kuppilan pöytiin, osa leiriytyi sadeviittojensa päälle. Hyvin palkitsevaa on myös huomata, että yleisö jää kuuntelemaan biisejäni. En tee ns. "pomppumusaa", vaan biisejä, jotka on tehty ennen muuta kuunneltaviksi. Mutta toisaalta, emme soita millään hempeän hyminäfolkin otteella - siksi mulle jäi erityisen hyvä fiilis bändin Halkka-Helo-Löyttyniemi-Vaaltola rouheasta otteesta. Paranee vaan!
Kiitos myös keikan miksaajille, joilla oli oikea asenne; ehkä myös siksi, että he pitivät kovasti bändimme soundista.
--------------------------
Pari sanaa pitää myös kertoa tähän saakka elämäni "eksoottisimmasta" keikasta kesäkuussa Helsingin vankilassa. Karjaan elävän musiikin yhdistys Kelmy ry. elvytti muutaman vuoden tauolla olleen Sörkkarockin. Tapahtuma oli hieno ja kaikin puolin onnistunut, ainakin esiintyjän näkökulmasta. Järjestelyt todella pelasivat! Tunnelma oli äärimmäisen rauhallinen - ja yleisö istui jäyhänä ja hiljaa pihanurtsilla korkeiden muurien "turvassa".
Vangit saivat sentään itse valita, tulevatko musaa kuuntelemaan, mutta heidän jotka päättivät pihalle tulla,  piti olla sitten läsnä koko iltapäivä ainakin  ruokabreikkiin saakka. Festari kesti klo 12 - 18. Meidän veto oli heti geimit avanneen Jussi Syrénin jälkeen klo 13, joten itse läksin vapaaksi  ruokatauolla 15 jälkeen, kun vielä pääsin. Loppupäiväkin meni kuulemma samalla relaxilla, viimeinen esiintyjä kun oli Freud, Marx, Engels & Jung.
Vankilassa olen käynyt monta kertaa aiemminkin, toimittajana ja nuoruudessa seurakunnan laulukeikoilla. Onhan vapauden vieminen ihmiseltä tietysti rangaistus, mutta aina herää kysymys, mitä se auttaa. Kaikki ihmiset eivät voi tekojensa takia kulkea keskuudessamme vapaana, mutta kun kakku on lusittu, tekeekö vankila heistä sitten parempia - korjaako vankila heidän ongelmansa, jotta "normaali" elämä sujuisi.
Yhden kaverin kanssa pääsin puheisiin, hän vaikutti hauraalta, ja sanoi käyvänsä "purkilla" miltei joka päivä. Kysyin, miten häntä täällä hoidetaan.Hän totesi vain, että "liian vähän". "Ei täällä ketään hoideta, täällä säilötään", hän jatkoi.
Mutta sekin keikka meni meiltä hienosti (samalla koplalla kuin Faces), siis soittokeikka. Pääsimme jopa tv-uutisiin. Media huomioi festarit laajalla kattauksella, mm. Hesari, Iltalehti, MTV3, Nelonen, Kansan Uutiset jne... Kiitos Kelmun aktivisteille! Special-kiitos Aarne Tenkaselle uusista vitseistä, joita eteenpäin kertomalla voi taas todistaa todella huonon makunsa.


30.7. 2009

Keskiviikkona 29.7. Tommy-rockoopperan lehdistötilaisuus Peacockissa. Paikalla oli vallan mukavasti lehdistöä. Työryhmän vire on silminnähden hyvä. Onnea ohjaaja Jalle Niemelälle ja koko porukalle ensi viikon ensi-iltakoitokseen! Itse voin vain "lepäillen" seurata katsomossa. Käännös valmistui lopullisesti maaliskuun alussa, jolloin kävimme sen ohjaajan (Jalle) ja kapu Altti Uhleniuksen kanssa läpi. Sen jälkeen ensemble aloitti harjoittelun Jallen, Altin ja koreografi Hilppa Lammen johdolla. Minä piipahdin vain pari kertaa treeneissä kertomassa, miten käännös syntyi ja seurailemassa, miten kääntämäni teksti lopulta taipuu laulettuna. Hyvässä yhteistyössä teimme pieniä muutoksia - mutta minun tehtäväni ei ole millään tavalla puuttua näyttämölliseen ylöspanoon. Jalle osaa sen - ja koko jengi! Ja koska Jalle ja Altti ovat käännöksen hyväksyneet, en lähde mestaroimaan, ts. korvat höröllä istumaan treeneissä ja huutelemaan muutoksia. Muutoksia voisi tehdä loputtomasti - laulajat osaavat kyllä muuttaa sanajärjestystä tai vaikka minä-sanan mä-sanaksi, jos se on helpompi laulaa niin.

Aina tietysti voi jälkeenpäin sanoa, että joítain juttuja olisin voinut tehdä käännöksessä toisin, suomen kieli on "kovaa" ja monitavuista, konsonantit hakkaavat  - ja yritin hakea mahdollisimman rytmikkäitä ja soljuvia lauseitta (tietysti). Ainakin pressitreeneissä homma toimi hyvin (esim. Pinball wizard), näytöksessä on sitten mielenkiintoista nähdä, miten olen lopullisesti onnistunut. Laulajat ovat treeneissä antaneet kiitosta käännökselle, se on hyvä tunnustus.

Lehdistö kysyi, miten rankka projekti käänös oli. Vastasin, että en pidä tällaisia projekteja mitenkään ahdistavina tai negatiivisella tavalla vaikeina. Ajoittain oli rankkaa ja joskus parin rivin hieromiseen meni tuntikausia - ja tuntui etten etene yhtään. Mutta se oli hienoa työtä - ei kai nyt kuka tahansa pääse kääntämään Tommya ensi kertaa suomeksi. Näin se pitää ajatella - ja olla kiitollinen siitä, että tällaisen duunin saa.

Drakulan kääntäminen 4 vuotta sitten oli huikea elämys - kun sitten sain nähdä eli kuulla työni tuloksen lavalla Hamina Bastionissa. Työ jatkuu, nyt ollaan legendaarisella Peacockin lavalla.

Olen nyt kesälomalla Maikkarista, huomaan että lomalle rauhoittuminen on vaikeaa. Olemme tehneet ja teettäneet vähän remonttia kotona ja viikko vietettiin traditionaalisesti Pohjanmaalla mummolassa. Sieltä sitten himaan ja suoraan Peacockin pressiin - juosten. Ts. menin autolla, enkä tietenkään meinannut löytää parkkipaikkaa, koska Linnanmäkihän oli tupaten täynnä kesälomalaisia keskellä päivää heinäkuussa. Onneksi olen aloittanut juoksemisen (siis  kuntoilun!) taas muutaman kuukauden pelkän kävelemisen ja pyöräilyn jälkeen. Peruskunto oli ekojen lenkkein perusteella kohdallaan, joten jaksoinpa juosta kauluspaitaa liottamatta vähän kauempaakin pressiin - ohjaajan mukaan "muodikkaasti myöhässä". Ja tukka kohti taivasta sekaisin, kuten Nelosen haastattelu paljasti.

Pressin jälkeen hiippailin illalla Lauttasaareen Halkan Ekin hienolle studiolle treenaamaan.
Ensi sunnuntaina pitäisi mennä sitten Faces-festareille keikalle bändin kanssa: Eki Halkka rummuissa, Jomi Vaaltola bassossa, Mikko Löyttyniemi kitarassa ja Leevi Helo kiippareissa, siis vanha tuttu "puistobändi", jonka kanssa keikkailimme myös ekan levyn ilmestymisen jälkeen.

Siis kyllä taiteen tekemiseen aikaa saa palamaan - samalla kun kaipaan kyllä kovasti myös löysiä lomapäiviä ilman aikatauluja. Niitäkin vielä tulee. Kun loma on ohi, menen  elokuun puolivälin jälkeen muutamaksi viikoksi töihin - ja aloitan sitten parin kuukauden mittaisen kouluttautumisvapaan. Kiitos työnantajalleni Maikkarille. Sinä aikana on tarkoitus istua kulttuurin ääressä sekä yleisönä että tekijänä. Jälkimmäinen ei tarkoita keikkarundeja, vaan lastenlevyn tekoa. Palataan siihen aikanaan.

Vieläkään en ole saanut kirjoitetuksi kummempia Taivaanraapijan valmistumisen fiiliksistä. Tommy-fiilikset hallitsevat nyt. Demarin kritiikin Taivaanraapijasta löysin pari päivää sitten googlen kautta. Se oli vallan valoisa teksti. Seuraavia radiosoittoja odotellen...., palataan levynteon terapia-analyysiin vielä, kunhan sielu on valmis purkautumaan....


12.7. 09

Tuon edellisen päiväyksen 11.5. jälkeen on tapahtunut asioita, joilla ei ole paljonkaan tekemistä musiikkini  kanssa - mutta suuri vaikutus siihen, miten musaan on jaksanut paneutua.

Isäni kuoli toukokuun viimeisenä päivänä, varhain sunnuntaiaamuna. Viimeiset kaksi elämänsä viikkoa hän oli sairaalassa, huonossa kunnossa. Toipumisennuste oli heikko. Vakavan sairauskohtauksen seurauksena hänet siirrettiin  leikattavaksi HYKSiin Hesaan. Leikkaus  onnistui jotakuinkin hyvin, mutta 76-vuotiaan miehen yleiskunto oli niin heikko, ettei hän jaksanut topiua.

Hän  nukkui pois kotikaupungissaan Kotkassa, keskussairaalan teho-osastolla aurinkoisena pyhäaamuna.

Isäni oli viime vuodet väsynyt mies, poismeno ei tullut yllätyksenä. Olimme siihen varautuneet, välimme olivat kunnossa. Mitään selvittämättömiä asioita ei jäänyt - jäi vain kaunis suru.
Isä halusi tuhkauksen. Hän oli esittänyt toiveenaan, että hän maallinen majansa ripoteltaisiin Suomenlahteen, Kotkan Hirssaaren rantaan, soutuveneensä viereen. Omaisten kesken halusimme kuitenkin kunnioittaa lainsäädäntöä, joka ei salli enää tuhkan vapaata ripottelua. Kotkassa on seurakunnan ja kaupungin kanssa yhteisesti sovittu paikka uuden kauniin Katarinanpuiston päässä - meren rannalla.

Pari viikkoa hautajaisten jälkeen (jotka pidettiin kesäkuun puolivälissä) me omaiset kuljimme sinne meren rantaan kivipaasien päälle ja yhdessä päästimme isäni sielun lopulliseen vapauteen. Minulle se oli aika järisyttävä kokemus, siksikin että en ole koskaan aikaisemmin ollut tällaisessa tilaisuudessa - ja erityisesti siksi, että laskin käsieni kautta isäni tuhkan äärettömän meren vietäväksi. Lausuin ääneen yhden lauseen: "Merestä olet sinä tullut ja mereksi sinun pitää jälleen tuleman."

Kirkon siunauskaavassa on sama asia: "Maasta olet sinä tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman". Minusta se on hyvin viisas lause. Miksi siis pitäisi kiistellä evoluution ja luomisopin kesken. Jos Jumala on maailman luonut, merestä ja maan tomusta me olemme joka tapauksessa tulleet. Tämä voisi kelvata niin evolutionisteille kuin kreationisteille. Me olemme hiilen kiertokulkua. "Kiertokulku jatkuu...."  Tai ehkä me palaamme maahan pukkaamaan jollekin toiselle perunaa, kuten Junnu Vainio laulaa.

Poikani Mikael pääsi ylioppilaaksi toukokuun toiseksi viimeisenä päivänä, siis 30.5. Hän toivoi äidiltä ja isältä lahjaksi boxia, jossa on Junnu Vainion koko tuotanto. Sitä on nyt soitettu ahkeraan ja äimistelty Junnun tuotannon skaalaa mestariteoksista tolkuttomiin rimanalituksiin.

Siis 30.5. vietimme hienoja lakkiaisia kotona. Se oli helteinen lauantaipäivä. Seuraava aamuna heräsin puheluun: Isä on kuollut. Tiesimme tietysti tilanteen kriittisyyden. Rukoilimme, että mies jaksaisi lapsenlapsensa juhlien yli, ettei meidän tarvitsisi ottaa vastaan suruviestiä, kun talo on täynnä ïloisesti juhlivaa väkeä. Isäni jaksoi, kiitos isälle tästä ja koko hänen elämästään.

 Hän oli aika hiljainen mies, joka ilmaisi rakkauttaan korjaamalla milloin mopoani, autoani tai opiskelijakämppääni. Joskus hän otti kuppia - liikaa. Riitelin ajoittain hänen kanssaan rajusti hänen elämäntavoistaan. Mutta hänen elämänsä oli Veikko Lavin Evakon laulu. Ei sellaiselle miehelle voi olla katkera. Hän jäi itse isättömäksi  jo aivan pienenä, äitinsä hoiti isoa lapsikatrasta ja raahasi laumaansa sodan jaloista Karjalasta.

Isäni kantoi traumojaan läpi elämänsä. Vain kaksi viikkoa ennen kohtalokasta sairauskohtausta olimme yhdessä siivoamassa suvun vanhaa taloa. Puhuin hänen kanssaan pihalla työelämästä. Isäni oli tehtaan työläinen ja luottamusmies ja ay-aktivisti. Keskustelimme leppeästi menneistä työvuosista ja kerroin omista asioistani työpaikallani Maikkarissa (jossa olen hoitanut samoja hommia kuin isäni). Kaikki tuntui seesteiseltä ja rauhalliselta - aivan kuin meillä ei olisi koskaan mitään kiistoja ollutkaan.  Katsellessani vaivalloisesti liikkuvaa sairasta miestä, ajattelin, että tuo on elänyt niin rankan elämän - jota hän itse ei ole voinut valita - ettei sellaista ihmistä voi syyttää mistään. Hän kuitenkin enimmäkseen yritti parhaansa.

En usko mihinkään kuoleman enteisiin (paitsi kliiniseen lääketieteeseen), mutta parempia jäähyväisiä ei olisi voinut olla. Kävin tietysti  - kuten muutkin lähiomaiset kävivät - häntä katsomassa sairaalassa ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Hän oli operaation jäljiltä miltei viimeiseen elinpäiväänsä saakka tajuissaan  happimaskinsa alla ja puristi kädestä. Harmittelin, ettei hän pääse Mikaelin lakkiaisiin.

Lepää rauhassa.

Itse mietin kuolemaa usein. Liikaakin. En ole vielä aivan päässyt perille, mikä tämän kaiken tarkoitus on. Olen päätymässä energian kiertokulkuun (aiheesta myöhemmin lisää, kunhan filosofinen esseekokoelmani ilmestyy - toivottavasti ennen kuolemaani).

 Oli miten oli, elämä on arvokasta ja olisi suotavaa elää omansa niin, että on jokseenkin siedettävä hahmo muita kohtaan. Olen parhaiden ystävieni kanssa kelannut taas tätä elämisen ja kuolemisen asiaa isäni kuoleman äärellä. Hänen hautajaisensa olivat kauniit ja iloiset muistot olivat esillä. Olen nauranut kavereilleni, mikä voisi olla suht koht onnistuneen elämän mittapuu. "Jos voi miettiä varmat kantajat etukäteen, ei ole ollut aivan paska ihminen."

Kevät ja alkukesä ovat olleet iso mylly. Levyn julkaisu, vaativat työt Maikkarissa, isän sairastuminen ja kuolema sekä esikoisen ylioppilaaksi tulo. Voin todella sanoa, että ilon ja surun väliin ei montaa runonliuskaa mahdu. Ilo ja suru ovat elämässä todella lähellä toisiaan.

Musakokemuksista sitten lähipäivinä, kunhan hoidan työkeikan Kaustisen folkfestareilla alta pois - ja loma alkaa!!


11.5. 09

Pitkä uloshengitys.....!
Keikka Kotkassa takana. Pub Jaakko tupaten täynnä. Kun harvoin keikkailee, kyllä se työstä käy kaikkine järjestelystresseineen. Keikka oli teknistä hämminkiä lukuunottamatta hyvä. 4 tai 5 ekaa biisiä vedettiin toinen aktiivikaappi pimeänä, kunnes joku keksi, että siihen oli virta kytkemättä. Siihen mennessä yleisöstä oli jo outoja soundeja kommentoitu muutaman kerran. Tilaaja oli tyytyväinen, kun asiakkaita riitti, varmaankin palaamme vielä sinne. Tosin stage oli niin ahdas ettei juuri liikkua voinut. Hiki virtasi ja krampit iskivät loppuvaiheessa. Ja Martinistani katkesi kieli - onneksi oli enää 2 biisiä soittamatta. Että semmonen tapaus. Ja kiitos ja kumarrus hienoille haminalaismuusikoille Harri Tyni kitara, Markku Laamanen basso, Jakke Junkkari rummut - sekä levykiipparistilleni Heikki Puhakaiselle, joka venyi ja tuli  Hesasta tälle keikalle!

Väsymys ja jonkinasteinen alakulo on ollut käsinkosketeltavaa. Pitäisi hoitaa leipätöitä ja jaksaa sinne sun tänne - mm. pikkupojan fudistreeneihin (10-vuotiaiden liikuttavassa kaikki pelaa-hengessä) - ja sitten jatkaa taas levyn markkinointia, mm. kaupallisille radioille  - plus junailla lisää keikkoja (joista ei makseta juuri mitään). Siis aivan helvetisti olisi töitä - jos vaan jaksaisi.
Mutta aina siintää huomispäivässä täkyjä, joita kohti jaksaa juosta - kuin sähköjänis, mm. yksi visiitti isommassa levy-yhtiöissä. Kahtotaan.

Kiitos Suomen Yleisradio! Sanon sen taas, ja sanon vaikka kuinka monta kertaa - ja samoin sanoin. Siellä tällainen hyvin  tehty musiikki noteerataan, vaikka ei ole kummoinenkaan julkkispelle. Musiikkia arvostetaan musiikin takia. Taivaanraapijasta (siis levyn nimibiisi) on tullut iso hitti Ylen kanavilla. Pitäisi iloita! No kyllä iloitsenkin, mutta riemu tulee junan viimeisessä vaunussa - jossa kaikki minun elämäni tärkeät asiat ovat aina kulkeneet.

Kaupallisia radioita lähestyn vielä, ymmärrän kyllä niiden strategian, mutta en luovuta. Muun muassa  Novan tuomion haluan kuulla, samoin olen saanut lupauksen MetroFM ja SuomiPopin pomon tapaamisesta. Onhan se edes hyvä, että ottavat vastaan pieniä indie-yhtiöitä, vaikka suuret kai sanelevatkin tahdin kaupallisten kanavien musiikissa. Riskejä ei voida ottaa, koska kansa vaihtaa kanavaa, jos tuntematon jollottaja yhtäkkiä ilmaantuu laulamaan. Näin se menee... Sitä vaan mietin, että kaikkihan me olemme tänne kerran syntyneet. Tyhjyydestä tai ties mistä. Tuntemattomina.

Mutta Taivaanraapijaa on soitettu todella paljon  huhtikuun aikana Ylen Radio Suomessa, joka on maamme kuunnelluin kanava! Kyllä sekin riittää oikein hyvin, vaikka kaupalliset hylkäisivät.  Olen jo saanut kommentteja, että "on se hyvä biisi, mutta voisko ne soittaa  jotain muutakin".

Tällainen arvostus motivoi jatkamaan, samoin  hyvät kritiikit - enkä tarkoita vain kehuja, vaan analyyttista kirjoittamista. Kymen Sanomien ja Kirkko & Kaupunki-lehden kriitikoille hatunnosto, yhtä lailla Salon suuntaan. No, heillä oli tilaa kirjoittaa pidempikin juttu, siitäkin syystä levyn sisältöä oli melankolia-moitteineen ruodittu monipuolisesti. Metroon mahtuu vain spädä, Metron mielestä levyni on "kevyttä kitarapoppia".

Vanha totuus on alati tämä: Pääasia, että jotain kirjoitetaan kuin että vaiettaisiin. Suomessa moni kiinnostava levy jää tyyten vaille huomoita. Voin olla vallan tyytyväinen - ja löytää taas sen lähestyvän kesän ilonkin - kunhan tämä henkinen ynnä fyysinen uupumus taittuu.

Olen kai syksyn sielu, lokakuussa syntyneenä. Ei piru vie, ei pimeyttä pidä rakastaa, ei ainakaan siihen juuttua! Mutta kun valo häikäisee eikä siihen voi kietoutua.

Nyt valmistellaan SörkkaRockia Helsingin Keskusvankilaan, harmi etten voi sinne frendejä kutsua, se on jo "loppuunmyyty". 5.11. on sovittu konsertti Kanneltalolle Hesaan with Metrofolk-yhtye. Siitä tulee hieno ilta, mm. eräiden vuosipäivien johdosta (vaikka niitä ei siellä mainostetakaan). Havittelen kasaan mahdollisimman samaa bändiä kuin Glorian julkkareissa, osa on jo lupautunut, osaan on vielä ottamatta yhteyttä. Kesällä mennään Espalle ja Faces-festareille - ja myös isoäidin kotitalolle, jonne laitoimme suvun kanssa yhdessä sähköt. Mummon mökki kansalaissodan ajoilta.

Mutta hoidetaan nyt ensin oman pojan lakkiaiset ja joka jokapäiväiset duunit  ja pienemmän harrastukset.... Läheisten elämä. Läsnäollen. Heh, heh...

Jos tässä oli löyyyyyntivirheitä, antakaa anteeksi. Ehdin sentään tämän verran kirjoittaa, mutta en nyt oikolukemaan...
 
6.4. 09

Korjaanpa edes tänne päiväkirjaan asian, jolle ei voi enää mitään. Levyn vihkosta, siis kansitiedoista puuttuu yksi info, joka siellä pitäisi ehdottomasti olla:
Levyn raita 10. Maailma kohdalleen on äänitetty Altai-studiolla Helsingissä, äänittäjänä Leo Fourastié.
Äänitys tehtiin viime keväänä vain vähän ennen kuin Leo muutti takaisin kotimaahansa Ranskaan. Kerkon Harri (em. biisin sovittaja) lähetti s-postilla kiitokset onnistuneesta levystä ja kyseli, missä biisin äänitystiedot ovat. Oli melkoinen pettymys tajuta vasta Harrin postin äärellä, millaisen mokan olin tehnyt. Kun yksin laatii kaiken sisällön ja oikolukee ja vahtii masterointia ym, ym...., niin muistikoppa niin sanotusti täyttyy - eikä kukaan eikä mikään hälytä.
Levyn loppuvaiheen soundien viilailu masteroinnissa oli muuten  meikäläiselle (taas) hulluuden rajamailla liikkumista. Tarvitsin jo ulkopuolista apua irrottamaan itseni seinistä, joille hypin, kun en tiennyt, mikä kelpaa ja mikä ei. Kiitos vaan näin reilun kuukauden jälkeenkin mixaaja Hämis Hämäläiselle rauhoittelusta sekä masteroija Jaakko Viitalähteelle kärsivällisyydestä. Lopputulos on erittäin hyvä!
Revin lohtua kannen Leo-mokan äärellä edes siitä, että nimibiisi Taivaanraapija on päässyt Radio Suomen voimasoitto-listalle. Ei hassumpaa - näin ensi hätiin. Hengissä siis ollaan yhä.

29.3.09

Huh huh! Julkkarikeikka Gloriassa viime torstaina onnistui yli odotusten. Fiilis oli korkealla ja väkeä oli mukavasti. Kokemus bändin kanssa soittamisesta oli aivan ainutlaatuinen.
Jarmo Nikku lap steel, sähkis, banjo - Rami Korhonen sähkis - Petri Asiala basso, Heikki Puhakainen monenlaiset kiipparit - Topi Kurki rummut - Salli Helminen kuorot.
Lavamonitorointi oli aivan kymppi, lavalla oli hyvä soittaa, saundit tasapainossa - ja yhtä lailla salimixaus onnistui aika vaikeassa tilassa. Bändi tykkäsi kovasti ja mulla oli fiilis, että onko tämä tottakaan. Kun ensimmäisen biisi V. 1968 pamahti liikkeelle, oli heti sellainen tunne, että nyt tämä lähti lentoon todella lujaa, eikä alas tulla kuin viimeisen biisin loputtua - jos silloinkaan.
Suuri kiitos bändille, ja suuri kiitos yleisölle! Tärkeintä oli se, että aistin hyvin, että sekä bändi että yleisö viihtyivät.
Ja suuri kiitos Tommy Ensemblelle, joka veti muutaman Tommy-musikaalin biisin potpurina minun keikan alla. Se oli hyvin tärkeä setti koko illan onnistumisen kannalta. Heti tuli sellainen vaikutelma, että tulossa on hieno Rockooppera elokuun alussa Peacockissa.
Tästä jatketaan varovaisin askelin - mutta kuitenkin levyä reippaasti medialle markkinoiden. Suuria linnoja ei ole rakennettu. Asiat tapahtuivat...
Seuraava keikka (with Hamina Band) Kotkassa Pub Jaakko 8.5.,  tosin sitä ennen jo yksi solokeikka Karjaalla 24.4. Pub Norris.


19. - 20.3.
to-pe välinen yö

Niinpä niin, kai tänne jotain pitäisi kirjoittaa, kun isoja asioita on viime aikoina liikuteltu. Levy tuli painosta 10.3. Painofirma hoiti hommansa hyvin. Ja sen jälkeen onkin ollut rumbaa 26.3. keikan järjestelyissä ja treeneissä. Jokunen haastattelukin on sovittu (mm. Pohjanmaan radioon heti huhtikuun alussa).
Olin viime keskiviikkoiltana Hesassa Kanneltalossa Omafalos Renaissancen (Harri Kerko, uuden levyni 10. raidan soittaja)  ja Sami Kukan keikalla ja tapasin siellä Helmi-levyjen pomon Arwi Lindin. Respectia Arwille! Hän tekee oman työnsä ohessa(!) korvaamatonta kulttuurityötä vaihtoehtoisen musiikin hyväksi. Puhuimme yhdessä miten rankkaa tällaisen levy-yhtiöduunin pyörittäminen on päivätyön rinnalla ja kun samalla myös soittaa (Arwi soittaa rumpuja mm. Joose Keskitalon ja Muuan mies-yhtyeen taustalla).
"Joku pakkomielle tähän ajaa", sanoi Arwi. Tuumasin vain, että just niin. Olen kuvannut asiaa kavereilleni samalla yhdyssanalla "pakkomielle". Tämä on kuin maratonia: vapaaehtoista, ajoittain hirveää kärsimystä, mutta läpi on mentävä - ja kun pääsee perille, on hyvin onnellinen olo. Tein sen!

Maanantaina menen Radio Suomeen lätty kourassa. Musatuottajat lupasivat kuunnella minun läsnäollessa levyn läpi, ainakin skippaillen. Toivotaan parasta - iskelmän kyllästämässä maassa.

Martsa Heikkiselle, Töölön Musiikkitukun jakelijalle myös iso respekti! Hän otti uuden levyni jakeluun (kuten ekankin), katsotaan sitten ottavatko kaupat myyntiin. Indieyhtiöiden levyistä myydään nykyisin suurin osa netissä ja keikoilla. Taivaanraapijaakin on ostettu jo aika mukavasti netin kautta.

Viime maanantaina olivat ekat treenit 26.3. keikkaa varten. Kolmas iso respecti ammattimuusikoille, jotka tulevat soittamaan keikalleni. Biisit kulkivat jo ekoissa treeneissä varsin hyvin, kun jokainen oli kuunnellut levyä ja treenannut kotonaan. Asenne on kannustava ja positiivinen. En pidä stoneface-osastosta, joille suurin pelko on rokki(poliisi)uskottavuuden menettäminen, jos hymyilee. Rock-kulttuurihan on suurinta teeskentelyä - paitsi heille, jotka osaavat. Kun osaa, ei tarvitse esittää mitään. Soittajana olen itse aivan keskinkertainen komppailija, mutta biisejä osaan kirjoittaa - ja laulaakin. Ja kun niitä sitten soittavat taiturit, laulaminen tällaisessa combossa on ylivertainen kokemus.

Tommy Rockoopperan käännös valmistui käsistäni pari viikkoa sitten, eli aivan maaliskuun ekoina päivinä. Muutama päivä oli melkoista repimistä, kun piti masteroida albumia, saattaa masteri painoon - ja saada Tommy valmiiksi. Unet jäivät taas muutamana yönä 3-4 h/yö. Sairas valvominen pitäisi kyllä lopettaa, se kuulemma heikentää muistia ja vanhentaa ennen aikojaan.
Tommy-team oli joka tapauksessa käännökseeni tyytyväinen, tapaamme levynjulkkarikeikallani - ja sen jälkeen näenkin sitten valmista kamaa Peacockissa ensi elokuussa. Neljäs respecti  Tommyn tuottaja-ohjaaja Jalle Niemelälle, joka jaksaa uskoa taiteeseen. Siinä on mies joka todella panee itsensä likoon ja on valmis juoksemaan useammankin maratonin (peräkkäin, pelkään).  

Nyt vaihtui vuorokausi. Alkoi levynjulkkariloma. Mediasuhteita, treenaamista yms... Ja vähän hiihtoa ja laskettelua pikkupojan kanssa. Isomman pojan ylioppilaskirjoitukset ovat ohi. Suuri helpotus sekin. Hän voi keskittyä nyt ainakin hetkeksi Joose Keskitalon ja Kuusumun Profeetan kuunteluun.

Jos nyt menisin nukkumaan, klo 0,15, se olisi mulle poikkeuksellisen aikaista. Tosin valvon öisin myös aivan tietoisesti, vaikka ei olisi mitään tekemistäkään. Yöllä, kun muut nukkuvat, kuulen kuinka maailma hengittää rauhallisesti. Hiljaisuutta ja pimeyttä on hyvin terapeuttista aistia.

Voisikohan pitkään nukkumalla nuorentua? Vastauksia saa lähettää.


Ma 16.2. 09

Heh heh, huvittuneena luin äsken  tuota edellistä vuodatusta viime syksyltä. Tämä ei ole päiväkirja, vaan taitaa olla vuodenaikakirja. Edellinen teksti syksyllä, seuraava talvella. En edes muistanut mitä olin viime syksynä kirjotellut. Että tämä vain kuittina, ettei tämä alasivu näyttäisi kovin tympeältä.

Viikonloppuna suunnittelin Ella Tontin, siis graafikon kanssa uuden levyn kantta. Masterointi on vielä vaiheessa, painoon kiekko pitäisi saada jo viikon sisällä. Sitten pitäisi kiireesti viimeistellä tämä rockoopperamme TOMMY, jota tosin  ohjaaja-tuottaja J. Niemelä ei ole vieläkään julkistanut medialle. Liput myyntiin helmikuun aikana, että eiköhän se paljasteta laajemminkin kuin näillä sivuillani.

Pirjo Rönkkö otti uuden levyni kanteen + julisteeseen + promoa varten hyviä kuvia, kohta niitä on myös Kuva-albumissa. Asiat louskuvat kohdilleen, bändi julkkaria varten on kasassa (Asiala-Nikku-Korhonen-Puhakainen-Kurki-Helminen), lisää kohta etusivulle. Ja vanha keikkabändikin (Jomi Vaaltola-Leevi Helo-Mikko Löyttyniemi-Eki Halkka) taitaa noustaa keväämmällä jalkeille.

Nyt pitäisi vain jaksaa tämä loppusuora - sekä tehdä duuninsa Maikkarissa.

Lisää myöhemmin..., toivon mukaan ennen kesää. Onneksi nyt on talvi. Pidän talvesta, hiihtämisestä ja laskettelemisesta. Vaikka Lappiin on pitkä matka, meidän kylän kupeessa on oiva laskettelurinne. Sieltä tulee n. 15 sekunnissa alas, mutta hyvillä vauhdeilla. Ja 9-vuotiaalle pojalle se on aivan riittävän ässä mesta hampurilaiskuppiloineen.

Siis hyvää talvea kaikille.

-----------------------

Hei vaan,

26.10. 2008, kuntavaali-iltana,

Lupailin täällä pitkään, että aloitan Päiväkirjan  kirjoittamisen heti kun näiden sivujen päivitys on kunnossa.Onhan se ollut kunnossa jo pitkään, mutta en vain ole jaksanut aloittaa. Lupaan kyllä edelleen.
Tähän saamattomuuteen on ollut parikin syytä. Tekemistä, kirjoittamista, lukemista, soittamista, erilaisten asioiden suunnittelua, arkisen työn tekoa ja perheen kanssa elämistä - sitä kun piisaa, niin siinähän se aika menee. Ja sitten jos hetkiä jää, olen oppinut laiskottelemaan. Makaan sohvalla ja näppäilen futiksen tai koriksen sarjataulukoita teksti-tv:stä - tai luen lukematta jääneitä lehtiä, ihan vapaavalintaisesti - jos huvittaa. Tai sitten nukun. Suosittelen laiskana makaamista kaikille. Se on erittäin nastaa.

No nytkin on työn alla yhden rockmusikaalin käännös, oman albumin loppuun saattaminen sekä yhden lastenlevyn suunnittelu. Jos nämä kaikki etenevät suotuisasti, ehkä saan energiaa kirjoittaa tänne lisää, ts. tilittää, millaista viidakossa tarpomista tämä musabisnes on...
Se toinen syy, miksi en jaksa kirjoittaa, onkin aika usein iskevä alakulo ja vitutus..., miksi tähän ryhdyinkään. Millaiset idiootit musabisnestä täällä hallitsevat. Millainen musiikki täällä myy. Idols? Ei se ole musiikkia, se on lapsituote-bisnestä, jolla myydään hopeanvärisiä kiekkoja tai ties mitä soittopiipitystä. Kymmenin tuhansin. Totta helvetissä levy-yhtiöt ovat tyytyväisiä - mutta musiikilla ei ole mitään tekemistä tämän rautakaupan kanssa. Ei kai, kun kriitikot haukkuvat erään lapsiheavy-tähden levyt alimpaan suohon.

Oikeastaan kaikki Suomessa tänä päivänä tehtävä kiinnostava musiikki on jollain tavalla vaihtoehtoista tai se tulee pienistä levy-yhtiöistä: Helmi, Omfalos, Ektro... jne. Näiden sitkeiden sissien taisto auttaa jaksamaan. Ja se että on edes muutama hyvä frendi joka tukee. Muutama. Että kyllä tässä eksistentialistiksi oppii.

Synkkää syksyä, pimeys on kivaa. Nähdään... Kynttilän valossa - ja lämmössä.

................................................................................................................................................................................................................
Uutisia | Päiväkirja | Kuva-albumi | Bio | Menneitä | Videoita | Tilaa musiikkia
© Tuotantoyhtiö Varjo & Säde 2011 - Kaikki oikeudet pidätetään